Millainen on päiväsi Altaalla tänään?

Altaan filosofia on palauttaa rantaviivat kaupunkilaisten käyttöön. Altaalla uskomme myös kiireettömyyden kunnianpalautukseen ja luovuuden kipinään, jonka syttyy toimettomuuden ja kohtaamisten yhdistelmästä. Tässä merkitysten moninaisuudessa piilee Altaan taika. Se on samanaikaisesti sekä hiirenhiljainen piilopaikka keskellä suurkaupunkia että kuplivia kohtaamisia, jotka jatkuvat brunssista pitkälle iltaan.

Altaalla voi uida ja saunoa, siellä voi oleskella ja ihailla meren suunnasta kaupunkia tai kaupungin suunnasta merta. Meille voi tulla ilman että täytyy maksaa pääsymaksuja, Allas on paikka oleskeluun läheisten kanssa tai vaikkapa vain elämänmenon tarkkailua yksikseen tai hyvän kirjan seurassa.

Altaalla voi aamu-uinnin päätteeksi mennä nauttimaan aamupalaa, lounastunnilla taas voit vaikka tehdä päivittäisen treenin, töiden jälkeen voi tulla illallisella vaikka perheen kanssa. Viikonlopun laiskaa lauantaitunnelmaa voi täydentää kesäisin keikoilla ja talvisin wellnesstunnilla, yksin tai kaveriporukassa. Meillä voi oppia uimaan tai täydentää olemassa olevia taitoja hyvien opettajien ohjeilla, samoin wellnesskursseille voi tulla niin osaaja kuin vasta-alkajakin.

Altaat ja saunat

Allas Sea Pool on helsinkiläinen merikylpylä ja hyvinvointikeidas. Se on erilainen kullekin kävijälle – yhdelle kuutamouinti talvisten jäiden keskellä, toiselle odotettu kohtaaminen arjen kiireiden keskellä, kolmannelle kulttuurielämys kaikilla höysteillä.

Tässä merkitysten moninaisuudessa piilee Altaan taika. Se on samanaikaisesti sekä hiirenhiljainen piilopaikka keskellä suurkaupunkia että kuplivia kohtaamisia, jotka jatkuvat brunssista pitkälle iltaan.

Tuletpa nauttimaan sitten merestä ja rauhasta, iltaelämästä ja kulttuurista, ympäröivästä yhteisöstä tai yksinolon joutilaisuudesta täältä löydät sen – Helsingin hetkistä suloisimman.

Altaan jäsenyys

Uskotko sinäkin kiireettömyyden kunnianpalautukseen? Liity Altaan jäseneksi.

Haluatko nauttia Altaan antimista pikemminkin usein kuin silloin tällöin? Kuten entisajan kaupunkikylpylät, Allas tarjoaa mahdollisuuden rentoutumiseen, viipyilyyn ja hyvään oloon – ja jäsenenä tämä kaikki on vaivattomampaa. 

Allas Ravintolat

Allas on paikka, joka antaa paljon, eikä vaadi sinulta mitään. Sisäpihamme on kaupunkilaisten tilaa. Joten tule, vietä vaikka koko kesäpäivä ja anna kaupungin tulla luoksesi.

Kahvilamme on auki viikon jokaisena päivänä ympäri vuoden. Poikkea aamu-uinnin jälkeen aamiaiselle, nauti lounaasta, rentoudu viinilasillisella työpäivän päätteeksi tai koukkaa kahville sunnuntaikävelyn jälkeen.

Yläkerran Allas Bistro & Lounge upeine merinäköaloineen on koko syksy- ja talvikauden auki tilauksesta: varaa Helsingin upein tila juhliasi varten.

Allas Sky Bar kerää yhteen tuikkivista illoista nauttivat kaupunkilaiset ja tarjoaa Helsingin ainutlaatuisimman näköalan.

Kurssit ja tunnit

Me Altaalla uskomme itsemme kehittämiseen ja oppimisen iloon. Uuden oppiminen on elämän suola, mutta varomme ottamasta itseämme turhan vakavasti. Altaan kurssit ovat kuin pieniä reseptejä hyvinvointiin – tule ja poimi omasi.

Tapahtumat

Allas on lunastanut oman paikkansa keskellä Helsinkiä. Tänä kesänä 2021 Allas Live kokoaa eturivin artistit jälleen viihtyisälle kesäpihalle Katajanokan merimaisemiin. Tarjolla on laaja kattaus Suomen suosituimpia artisteja, kuten Pyhimys, BEHM, Vesterinen yhtyeineen, CMX, Kaija Koo, Tuure Kilpeläinen & Kaihon karavaani ja Gasellit. Kaupunkijuhannusta vietetään Altaalla Reino Nordinin ja Erinin seurassa.

Allas x vastuulliset keikat

Altaalla on tehty paljon töitä terveysturvallisten tapahtumien järjestämisen eteen, ja ulkoalueemme on osoittautunut erittäin toimivaksi keikkapaikaksi tästäkin näkökulmasta. Isossa tilassa on helppo pitää turvavälejä, ja ihmismäärää voidaan skaalata mahdollisten rajoitusten mukaan. Lippuja on aluksi myynnissä rajatusti, ja kasvatamme kapasiteettia rajoitusten niin salliessa.

Ainutlaatuinen paikka Helsingin keskustan sydämessä

Allas Sea Pool
Katajanokanlaituri 2 A
00160 Helsinki
Finland

+358 40 565 6582
info@allasseapool.fi

Vain muutaman askeleen päässä parhaista nähtävyyksistä, Allas Meriallas on täydellinen paikka levätä ja pitää hauskaa.

Sijaitsemma aivan torin ja maailmanpyörän vieressä. Sisäänkäyntimme löytyy torilla sijaitsevasta käytävästä.

Altaiden ja saunan käyttö vaativat lipun ostamisen.