ALLAS LIVE - Jami Faltin + support

Jami Faltin nousee Allas Liven lavalle perjantaina 13.9.2024! Artistin tarina on ainutlaatuinen. Hän on kasvanut kahdessa maassa, Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsin kielellä alkoi myös riimittely. Hän kirjoitti runoja elämästään Tukholman lähiöissä. Vuonna 2017 hän voitti Ortens bästa poet -lavarunouskilpailun ja päätyi kiertämään naapurimaan lavoja runojaan lausuen. Urapolku ruotsiräppiin oli avautumassa, mutta sitten elämän pyörteet toivat hänet takaisin Suomeen. 

Nykyään Tampereella vaikuttava räppäri on pitänyt homman aitona. Hänen musiikkinsa käsittelee usein elämän nurjaa puolta, rikollisuutta sekä taistelua köyhyyttä ja syrjintää vastaan, näitä asioita kuitenkaan ylistämättä. Kummallakin kielellä taitavasti kirjoittava räppäri on valloittanut kuulijoitaan suoralla ja itsevarmalla ulosannillaan. Hän kertoo kirjoittavansa tekstinsä aina siten, että pystyy räppäämään ne livenä samalla tavalla. Laajempaan tietoisuuteen Jamin toi vuonna 2021 julkaistu ”AMG”-single. Seuraavana vuonna ulos putkahtanut debyyttialbumi “Kerrostalo” keräsi paljon ylistystä ja pysyi useita viikkoja virallisella albumilistalla. Vuoden 2023 alussa Jami voitti YleX:n Läpimurto-kilpailun yleisöäänestyksen. Jami Faltinin kakkosalbumi ja sen Suomen kaikkien aikojen 5. eniten julkaisupäivänään striimattu nimikkosingle ’’Kertoimia Vastaan’’ julkaistiin syyskuussa 2023. Nyt jo kultaa striimannut albumi ja platinaa striimannut single tekivät indie-suomiräpin historiaa pysyen Suomen virallisen listan ykkössijalla kaksi ensimmäistä viikkoaan. 

Osta keikkalippu

Liput ennakkoon (sis. palvelumaksun)

22,50 €

Liput myy Lippu.fi

Liput ovelta

25 €

Loppuunmyydyillä keikoilla ei ovilipunmyyntiä.

Ovet aukeavat klo

19:00

Keikka alkaa noin tunnin kuluttua ovien avaamisesta.