ALLAS LIVE - OLAVI UUSIVIRTA

Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta esiintyy Allas Livessä tiistaina 4.7.2023. Uusivirta yhtyeineen tunnetaan vastustamattomasta liveshowstaan, jonka kulmakivinä toimivat armoton energialataus ja koko nelikon liekehtivä soitto. Multitalentti tekijä on myös tuttu näky eri produktioista niin valkokankaalta, TV-ruuduilta kuin myös teatterilavoiltakin näyttelijänä.  

Bändin riveissä vaikuttavat rumpali Olli Krogerus, basisti Jaakko Kämäräinen sekä ”Pieni kuolema” -levyn tuottajanakin häärinyt kitaristi Timo Kämäräinen. Uutukaisen lisäksi katalogista löytyy jo entuudestaan kahdeksan studioalbumin edestä rakastettuja hittejä kuten Kultaa hiuksissa, Me ei kuolla koskaan, Kesäyön uni, Ollaanko tämä kesä näin? ja On niin helppoo olla onnellinen

Liput 33 € + Lippu.fi palvelumaksu / ovelta 38 €

Ovet: 19:00

Keikka alkaa noin tunnin kuluttua ovien avaamisesta.

ALLAS LIVE on kokonaisuus, joka sisältää yli kuusikymmentä kesäkeikkaa Allas Sea Poolin idyllisellä sisäpihalla. Katajanokan merellinen sijainti aivan Helsingin sydämessä on ainutlaatuinen ympäristö tapahtumille. Allas Sea Poolin uniikki miljöö tarjoaa elämyksellisiä ja ikimuistoisia keikkoja niin katsojille kuin artisteille. 

Osta keikkalippu

Liput verkosta (ei sis. Lippu.fi palvelumaksua)

33 €

Liput ovelta

38 €

Ovet aukeavat klo

19:00

Loppuunmyyty! Ei ovilipunmyyntiä.