ALLAS LIVE - Egotrippi

Keskiviikkona 24.7.2024 Altaan sisäpihan lavalle nousee Egotrippi! Tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa uransa aikana myynyt Egotrippi tunnetaan hiteistään Älä koskaan ikinä, Matkustaja, Koivuniemen herra, Posteljooni ja Unihiekkaa. Egotripin läpimurto tapahtui vuonna 2003, kun Matkustaja-albumi poiki bändille ensimmäisen kultalevyn. Vuotta myöhemmin ilmestynyt kokoelmalevy 20 suosikkia myi platinaa ja Matkustaja-kappale palkittiin vuoden parhaan kotimaisen kappaleen Emma-patsaalla. 

Kuudennella albumillaan Vielä koittaa uusi aika bändi nousi ensimmäistä kertaa listaykköseksi ja vuonna 2008 julkaistu Maailmanloppua odotellessa -levy palkittiin kolmella Emma-pystillä. Muutaman vuoden tauon ja miehistönvaihdoksen jälkeen yhtye aktivoitui uudestaan ja teki monen mielestä uransa parhaat albumit. Vuonna 2018 yhtye juhlisti 25-vuotista taivaltaan kolmeen eri teemaan jakautuvalla juhlakiertueella, joka sisälsi muun muassa useita loppuunmyytyjä konsertteja sinfoniaorkestereiden kanssa.

Osta keikkalippu

Liput ennakkoon (sis. palvelumaksun)

38,50 €

Liput myy Lippu.fi.

Liput ovelta

40 €

Loppuunmyydyillä keikoilla ei ovilipunmyyntiä.

Ovet aukeavat klo

19:00

Keikka alkaa noin tunnin ovien avaamisesta.