ALLAS LIVE - TOMMI LÄNTINEN

Torstaina 20.7.2023 Allas Livessä nähdään upeaääninen ja karismaattinen Tommi Läntinen. Artisti on kirjoittanut, esittänyt ja levyttänyt musiikkiaan jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Lukuisten sooloalbumiensa lisäksi hän on vaikuttanut pitkän uransa aikana mm. Boycott-yhtyeessä ja tehnyt kappaleita myös muille artisteille.  

Läntisen suurimpiin hitteihin lukeutuvat esimerkiksi Via Dolorosa, Kevät ja minä, Rööperin kuu, Syvälle sydämeen sattuu, Satelliitti, Villi ja vapaa, Se on rock sekä monta muuta. Läntinen osallistui vuonna 2022 Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan ”Elämä kantaa mua”, jonka lisäksi saman vuoden helmikuussa ilmestyi samanniminen albumi. Läntinen nähtiin myös Vain Elämää-ohjelman 13. tuotantokaudella.

Liput 20 € + Lippu.fi palvelumaksu / ovelta 25 €

Ovet: 19:00

Keikka alkaa noin tunnin kuluttua ovien avaamisesta.

ALLAS LIVE on kokonaisuus, joka sisältää yli kuusikymmentä kesäkeikkaa Allas Sea Poolin idyllisellä sisäpihalla. Katajanokan merellinen sijainti aivan Helsingin sydämessä on ainutlaatuinen ympäristö tapahtumille. Allas Sea Poolin uniikki miljöö tarjoaa elämyksellisiä ja ikimuistoisia keikkoja niin katsojille kuin artisteille. 

Osta keikkalippu

Liput verkosta (ei sis. Lippu.fi palvelumaksua)

20 €

Liput ovelta

25 €

Ovet aukeavat klo

19:00