ALLAS LIVE - SCANDINAVIAN MUSIC GROUP
Rakastettu Scandinavian Music Group esiintyy Allas Livessä lauantaina 8.7.2023. Yhtye on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana SMG on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin.
SMG:n tuorein albumi “Ikuinen ystävä” ilmestyi elokuussa 2022. Levyn tematiikka vei yhtyeen vaihteeksi monta askelta kohti akustisempaa ilmaisua. Valmiiden pop-rakenteiden sijaan monet levyn kappaleet seuraavat unenomaisempia siirtymiä. Livenä Scandinavian Music Group on totuttu näkemään seitsemänhenkisenä orkesterina, jonka esiintymiset keräävät faneja yhteen vuodesta toiseen. Keikoilla ison bändin taidokas soitto yhdistyy Terhi ja Pauliina Kokkosen kuulaaseen stemmalauluun ja kunnianhimoiset pop-sovitukset lyövät kättä herkkien folk-balladien kanssa.
Liput 27,50 € + Lippu.fi palvelumaksu / ovelta 33 €
Ovet: 19:00
Keikka alkaa noin tunnin kuluttua ovien avaamisesta.
ALLAS LIVE on kokonaisuus, joka sisältää yli kuusikymmentä kesäkeikkaa Allas Sea Poolin idyllisellä sisäpihalla. Katajanokan merellinen sijainti aivan Helsingin sydämessä on ainutlaatuinen ympäristö tapahtumille. Allas Sea Poolin uniikki miljöö tarjoaa elämyksellisiä ja ikimuistoisia keikkoja niin katsojille kuin artisteille.
Osta keikkalippu
Liput verkosta (ei sis. Lippu.fi palvelumaksua)
27,5 €
Liput ovelta
33 €
Ovet aukeavat klo
19:00
